Quantcast
Channel: Vuoden Eeva -juhla uudistui - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6160

Eero Lampisen R&A-juliste voitti Mikkelin kuvitustriennalen

$
0
0

 

HUOM! Julkaisuvapaa palkintojen osalta perjantaina 9.6.2017 klo 18 

TIEDOTUSTILAISUUS PERJANTAINA 9.6.2017 KLO 13 MIKKELIN TAIDEMUSEOSSA. TERVETULOA! 

Mikkelin 11. kuvitustriennaleen osallistuu 47 kuvittajaa, joilta on näyttelyssä 99 työtä. Triennale on perinteisesti ollut kuvituskilpailu, johon on voinut osallistua teemaltaan, toteutustavaltaan ja -tekniikaltaan vapailla töillä. Traditiota noudatetaan myös tapahtuman juhlavuonna, sillä ensimmäisestä kuvitustriennalesta tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta. Mikkelin taidemuseo ja Grafia ry ovat järjestäneet tapahtuman yhdessä alusta lähtien, Kuvittajat ry on mukana yhteistyössä neljättä kertaa. 

Kilpailuun osallistui 89 kuvittajaa yhteensä 254 työllä. Näyttelytyöt valitsi jury, johon kuuluvat kuvittajajäsenet Hans Eiskonen, Meria Palin, Matti Pikkujämsä, Anja Reponen ja museotoimenjohtaja Matti Karttunen. He ovat myös valinneet palkittavat kuvitukset, jotka julkistetaan näyttelyn avajaisissa 9.6.2017 klo 18–20. 

MIKKELIN 11. KUVITUSTRIENNALESSA JAETAAN SEURAAVAT PALKINNOT: 

1. palkinto 3500 euroa, Grafia ry: Eero Lampinen, Helsinki; 29. Rakkautta ja anarkiaa festivaalin juliste, Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali. 

2. palkinto 2500 euroa, Kuvittajat ry: Daniel Stolle, Helsinki; Prince of Darknet, Der Spiegel. 

3. palkinto 2000 euroa, Mikkelin taidemuseo: Laura Merz, Tuhat ja yksi otusta, Etana Editions. 

Kunniamaininnat Milena Huhta, Tommi Musturi ja Pauliina Mäkelä. 

Mikkelin kuvitustriennalen ja Lahden julistetriennalen ajoittuminen nykyisin samaan ajankohtaan luo hyvät edellytykset yhteistyölle. Tänä vuonna nämä kaksi merkittävää visuaalisen alan tapahtumaa ovat yhdessä osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. 

Kansainvälinen kuvittajavieras Sveitsistä: Paula Troxler 

Näyttelyyn on kutsuttu vieraaksi sveitsiläinen huippukuvittaja, Zürichissä asuva ja työskentelevä graafikko ja kuvittaja Paula Troxler (s. 1981). Hänet tunnetaan monipuolisena kuvittajana, joka ei ole sitoutunut vain yhteen työskentelytapaan tai välineeseen. Troxlerin työt vaihtelevat lehtikuvituksista tapahtumien visuaalisiin ilmeisiin ja seinämaalauksista animaatioihin. Aiemmin Troxlerin töitä on ollut Suomessa esillä Lahden julistetriennalessa. Julistesuunnittelijana hän keskittyy erityisesti kulttuurijulisteisiin ja on palkittu julisteistaan lukuisia kertoja alan merkittävimmissä näyttelyissä ja kilpailuissa. Paula Troxler kertoo työskentelystään lauantaina 10.6.2017 klo 11–12.30 Mikkelin taidemuseossa. 

Tiedotustilaisuudessa on mukana palkittuja kuvittajia. Samassa yhteydessä julkistetaan myös kuvitustriennalen näyttelyluettelo, jossa on mukana Kleon Medugoracin kirjoitus Paula Troxlerista, Jari Koskisen artikkeli kuvituksen tulevaisuudesta ja Harri Römpötin artikkeli nykykuvittajien käyttämistä tekniikoista. Julkaisun graafisesta suunnittelusta vastaavat Katja Makkonen ja Maiju Kolisoja / Days Agency. Näyttelyarkkitehtuurin on suunnitellut Tarja Kunttunen. 

 

LISÄTIEDOT JA KUVAPYYNNÖT: 

Mikkelin taidemuseo 

amanuenssi Anna-Maria Larikka, anna-maria.larikka@mikkeli.fi, 015 194 2422 

Grafia – Visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö

viestintäpäällikkö Katja Ojala, katja.ojala@grafia.fi, 09 601941, 040 8473875 www.grafia.fi 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6160

Trending Articles