Digitaalisen markkinoinnin ja viestinnän ohjelmistopalveluyhtiö Koodiviidakko on solminut yhteistyösopimuksen Suomen suurimman hyväntekeväisyyskampanjan, Nenäpäivän, kanssa. Nenäpäivä käyttää viestinnässään Koodiviidakon markkinoinnin ja viestinnän työkaluja.
Nenäpäivä on vuosittain järjestettävä valtakunnallinen hyväntekeväisyyskampanja, jolla hankitaan varoja erityisesti lasten koulutuksen ja hyvinvoinnin sekä perheiden ja yhteisöjen aseman parantamiseksi. Kampanja on käynnissä 26.10.-19.11.2017, ja Koodiviidakko tarjoaa Nenäpäivän käyttöön sähköpostimarkkinoinnin, tiedottamisen ja mediaseurannan työkalut kampanjan markkinointia ja viestintää varten.
Vaikka kyseessä on Suomen suurin hyväntekeväisyyskampanja, jolla on yli kymmenvuotinen historia takanaan, ei kampanjan tunnettuus kuitenkaan poista viestinnän merkitystä. Aktiivisella viestinnällä on olennaisen tärkeä rooli Nenäpäivän kaltaisten hyväntekeväisyystempausten onnistumisessa. Jotta tieto Nenäpäivästä sekä sen taustoista, päämääristä ja sisällöstä tavoittaa mahdollisimman laajan yleisön, tarvitaan avointa ja moneen eri kanavaan ulottuvaa viestintää.
“Nenäpäivä on kansanliike, johon haluamme innostaa kaikki mukaan. Siksi on tärkeää levittää viestiä maailman lasten auttamisesta kaikin mahdollisin keinoin,” kertoo Nenäpäivä-säätiön markkinointi- ja viestintäpäällikkö Tiina-Rakel Liekki.
Koodiviidakko on kehittänyt digimarkkinoinnin ja –viestinnän ohjelmistopalveluja jo yli 12 vuotta ja seurannut tiiviisti alan kehittymistä. Tuona aikana markkinointi ja viestintä on siirtynyt voimakkaasti verkkoon ja monikanavaistunut erilaisten online- ja sosiaalisen median kanavien tulon myötä. Viestintää onkin nykypäivänä tehtävä mahdollisimman monen kanavan kautta, jotta ihmiset, yritykset, organisaatiot ja media tavoitetaan tehokkaasti.
”Viestinnän on ulotuttava perinteisen televisio- ja printtimedia lisäksi myös digitaalisiin kanaviin. Esimerkiksi verkkosivut, sosiaalinen media, videot sekä uutiskirjeet ovat tärkeä osa kokonaisuutta, josta Nenäpäivänkin viestintä koostuu”, kertoo Koodiviidakon Account Manager Iina Mikkola.
Nenäpäivällä on kampanjan ajan käytössä sähköpostimarkkinoinnin työkalu, Postiviidakko, uutiskirjeiden lähettämistä varten sekä tiedotejakelupalvelu ePressi.com kampanjaan liittyvään lehdistötiedottamiseen. Lisäksi Nenäpäivä hyödyntää mediaseurantapalvelu ViidakkoMonitoria, jonka avulla voi seurata laajasti online- ja sosiaalisen median kanavissa käytävää keskustelua Nenäpäivään liittyen.
Lisätietoa:
Iina Mikkola
Account Manager
Koodiviidakko Oy
iina.mikkola@viidakko.fi
050 9111 825
Lisätietoa Nenäpäivä-hyväntekeväisyyskampanjasta Nenäpäivän virallisilla verkkosivuilla.