Enkelikirjailijana- ja luennoitsijana tunnettu irlantilainen Lorna Byrne tulee Suomeen 18-25.11. Hän tunnustautuu varsinaiseksi Suomi-faniksi.
Maailmanlaajuisesti maineikas Lorna Byrne tulee viidettä kertaa Suomeen. Suomen kiertueella hänellä on viisi yleisötapahtumaa 18.–25.11.2017. Viikon aikana hän matkustaa Helsingistä Savonlinnan, Jyväskylän ja Oulun kautta Leville.
- Hän halusi erityisesti kokea Suomen Lapin ja tuoda perheensäkin mukaan, kertoo tuottaja Catarina Degerman FreeFlowFactorista.
Keskusteluja enkeleiden kanssa
Byrne on tullut tunnetuksi enkeliyhteydestään. Hän on lapsesta saakka nähnyt enkeleitä sekä kommunikoinut naiden kanssa.
- Hän on kertonut, että enkelit ovat viestittäneet hänelle suomalaisten olevan erityistä kansaa, sanoo tuottaja Degerman.
Helsingissä on mahdollisuus osallistua koko päivän workshoppiin. Tämä on ensimmäinen Lornan workshop Suomessa. Kaikissa tapahtumissa on suomenkielinen tulkkaus.
Enkelin kosketus -uutuuskirja
Byrnen aiemmat kirjat ovat olleet myyntimenestyksiä niin Suomessa kuin maailmallakin. Hänen teoksiaan on myyty Suomessa yli 100.000 kappaletta. Kansainvälisiä bestsellereitä ovat: Enkeleitä hiuksissani, Portaat taivaaseen, Toivon viesti enkeleiltä ja Taivaallinen rakkaus.
Byrnen uunituore kirja Angels at My Fingertips ilmestyi suomeksi elokuussa 2017 Otavan kustantamana nimellä Enkelten kosketus. Tämä kirja on jatkoa Byrnen omaelämänkerralle Enkeleitä hiuksissani. Enkelten kosketus-kirjassa hän palaa lapsuutensa kokemuksiin ja kohtaamisiin enkeleiden kanssa. Ensimmäistä kertaa Byrne kertoo myös omasta suojeluenkelistään ja siitä miten kaikki voivat olla yhteydessä omaan suojelusenkeliinsä.
Koskettava toivon sanoma
Lorna Byrne on koskettanut kirjoillaan yli miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Hän on myös karismaattinen esiintyjä, jonka lämminhenkinen toivon sanoma herättää kuulijoissa syviä tunteita.
Virallisen ohjelman jälkeen kirjailija koskettaa myös henkilökohtaisesti, sillä hän tervehtii kävijöitä halaamalla. Yleisötapahtumissa Byrne kertoo elämästään enkeleiden kanssa sekä vastaa yleisön kysymyksiin. Jokaisen illan sisältö on uniikki, koska se syntyy enkeleiden, yleisön ja Byrnen vuorovaikutuksesta.
Tapahtumissa on mahdollisuus ostaa kirjoja; Enkeleitä hiuksissani, Portaat taivaaseen, Toivon viesti enkeleiltä, Taivaallinen rakkaus ja uutuuskirja Enkelten kosketus.
- Lippuja on vielä jonkin verran jäljellä eri paikkakunnille. Aiemmat Suomen vierailut Helsingin Kulttuuritalossa, Finlandia-talossa, Messukeskuksessa ja Paasitornissa ovat olleet loppuunmyytyjä, muistuttaa tuottaja Catarina Degerman FreeFlowFactorista.
Lisätietoja:
www.lornabyrne.fi
Catarina Degerman
catarina@freeflowfactory.com
+358 (0)50 5255 662
https://www.facebook.com/freeflowfactory/
_________________infolaatikko________________________________
Lorna Byrne (s. 1953 Dublin) on irlantilainen kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten kirjastaan Enkeleitä hiuksissani 2009.
Aiemmin suomennetut teokset:
- Portaat taivaaseen 2011
- Toivon viesti enkeleiltä 2012
- Toivon viesti enkeleiltä. Joulun erikoispainos 2013
- Taivaallinen rakkaus 2014
LIPUT, TAPAHTUMAT JA TAPAHTUMAPAIKAT
Liput tilaisuuksiin myy Lippu.fi. Voit ostaa lipun suoraan netistä www.lippu.fi tai soittaa puh: 0600 900 900 (1,98 €/min+pvm) ma–la kello 9–21 ja su 10–18. Lippupisteellä on myös 88 myyntipistettä ympäri maata, esimerkiksi Sokos, Prisma ja R-kioskit.
LA 18.11. HELSINKI
Lorna Byrne – Enkelten kosketus
Yleisötapahtuma klo 14.00–16.00 (+blessing)
Paikka: Paasitorni, Paasivuorenkatu 5, 00530 Helsinki
Liput: 48,50 € / 43,50 € www.lippu.fi
Ovet avataan klo 13.00. Lornan kirjat ovat myynnissä ennen ja jälkeen ohjelman.
Helsingin tilaisuuksiin (yleisötapahtumaan ja workshopiin) voi ostaa edullisen yhteislipun hintaan 148 euroa.
SU 19.11. HELSINKI
Lorna Byrne Workshop
Klo 10.00–16.00
Paikka: Rudolf Steiner -koulu, Lehtikuusentie 6, 00270 Helsinki
Liput: 123,50 € (sisältää lounaan + kahvi/tee) www.lippu.fi
Workshop koostuu mm. erilaisista harjoituksista, meditaatiosta ja ryhmätyöskentelystä Lornan ja enkelten opastuksella. Lornan kirjat ovat myynnissä koko päivän ajan.
Huomaa että Helsingin tilaisuuksiin (yleisötapahtumaan ja workshopiin) voi ostaa edullisen yhteislipun 148 euroa.
TI 21.11. SAVONLINNA
Lorna Byrne – Enkelten kosketus
Yleisötapahtuma klo 18.00–20.00 (+blessing)
Paikka: OKL-palloiluhalli, Heikinpohjantie 33, 57100 Savonlinna
Liput: 29,50€ www.lippu.fi ja ovelta 30€
Ovet avataan klo 17.00. Lornan kirjat ovat myynnissä ennen ja jälkeen ohjelman.
KE 22.11. JYVÄSKYLÄ
Lorna Byrne – Enkelten kosketus
Yleisötapahtuma klo 18.00–20.00 (+blessing)
Paikka: Aaltosali, Kauppakatu 30, 40100 Jyväskylä
Liput: 29,50 € www.lippu.fi ja ovelta 30€
Ovet avataan klo 17.00. Lornan kirjat ovat myynnissä ennen ja jälkeen ohjelman. JYVÄSKYLÄN TAPAHTUMA ON LOPPUUNMYYTY.
LA 25.11. LEVI
Lorna Byrne – Enkelten kosketus
Yleisötapahtuma klo 13.00–15.00 (+blessing)
Paikka: Hullu Poro Areena, Rakkavaarantie 5, 99130 Levi
Liput: 29,50€ www.lippu.fi ja ovelta 29,50€
Ovet avataan klo 12.00. Lornan kirjat ovat myynnissä ennen ja jälkeen ohjelman.
lippupisteen hinnat sisältävät palvelumaksut.
KIRJAKAUPPAVIERAILUT
Lorna vierailee kirjakaupoissa, kertoo uudesta kirjastaan ja signeeraa kirjoja. Tulkkaus suomeksi!
Helsinki ma 20.11 klo 17–18 Suomalainen kirjakauppa Itäkeskus
Savonlinna ti 21.11 klo 14.00–15.00 Suomalainen kirjakauppa, Olavinkatu 48.
Jyväskylä ke 22.11 klo 14.00–15.00 Suomalainen kirjakauppa, Kauppakatu 33.
Oulu to 23.11 klo 16.30–17.30 Suomalainen kirjakauppa, Kauppakeskus Valkea
Tornio pe 24.11 klo 14.00–15.00 Suomalainen kirjakauppa, Rajalla-kauppakeskus.