Quantcast
Channel: Vuoden Eeva -juhla uudistui - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6160

Sexpolle rahoitusta seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevän hankkeen käynnistämiseen

$
0
0

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA esittää Sexpolle ja Kriminaalihuollon tukisäätiölle avustusta seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevään SeriE-toimintaan vuoden 2018 alusta alkaen. Hankkeen tavoitteena on tarjota apua ihmisille, joilla on riski syyllistyä seksuaalirikokseen lapsia tai nuoria kohtaan.

SeriE-toiminta on käynnistynyt vuonna 2015 järjestöjen välisenä verkostotyönä, mutta asiakastyötä on voitu tehdä vain vähän rahoituksen puutteen vuoksi.

“Sexpo on tehnyt jo parin vuosikymmenen ajan työtä seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevän työn parissa. Sille ei ole aiemmin ollut korvamerkittyjä resursseja, mutta kysyntää on ollut. Jatkossa voimme tarjota apua matalalla kynnyksellä ja maksutta. Yksikin seksuaalirikos vähemmän on merkittävä asia sekä inhimillisesti että taloudellisesti“, Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen kertoo.

Hankkeessa kohdataan henkilöitä, joilla on kohonnut riski syyllistyä seksuaalirikokseen. Kyse on ihmisistä, joilla on esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvää riskikäyttäytymistä tai kiinnostusta lapsia kohtaan. Hankkeessa käytetään Uusi suunta -terapiaohjelmaa, joka tähtää riskien madaltamiseen ja elämänhallinnan parantamiseen.

“Apua tarvitsevat seksuaalirikosten uhrien lisäksi myös tekijät. Suomessa on vasta viime vuosina havahduttu ennaltaehkäisevään työhön, jossa keskitytään muuttamaan riskiryhmiin kuuluvien ihmisten mielenmaisemaa”, Paalanen toteaa.

Lisätiedot:
Tommi Paalanen, toiminnanjohtaja

tommi.paalanen@sexpo.fi, 050 469 2937


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6160

Trending Articles