Lappeenrannan kaupunki palkitsi tuoreen Idols-voittaja Anniina Timosen Raatihuoneella tiistaina 12.12. järjestetyssä onnittelutilaisuudessa. Lappeenrantalaislähtöiselle laulajatähdelle lahjoitettiin 2000 euron shekki ja näköisnukke, jonka on tehnyt Natalja Zeleznjakova Lappeenrannan matkailuneuvonnasta.
22-vuotias Timonen asuu nykyään Helsingissä, mutta on paljasjalkainen lappeenrantalainen. Hän kävi ala-asteen Skinnarilan koulussa ja yläasteen Sammonlahden koulussa. Timonen on kirjoittanut ylioppilaaksi Lappeenrannan Lyseon lukiosta. Hän on myös opiskellut laulamista Lappeenrannan musiikkiopistossa ennen viimekeväistä muuttoaan pääkaupunkiseudulle.
Lappeenrannan kaupungin viestintäjohtaja Alina Kujansivun mukaan Timonen tuo kotikaupunkiaan esille erittäin positiivisella tavalla.
– Toivomme, että Anniina näkyisi kaupungin tapahtumissa ensi vuoden aikana ja voisimme juhlia yhdessä jatkossakin.
Lappeenrannan kaupungin järjestämässä palkitsemistilaisuudessa oli paikalla Anniinan ohella hänen perheensä sekä kaupunginhallituksen jäseniä, kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoa ja viranhaltijoita.
Kuva 1: Idols-voittaja Anniina Timonen palkittiin shekillä ja näköisnukella. Kuvassa Timosta onnittelemassa kaupunginjohtaja Kimmo Jarva ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Kakkola. Kuvaaja: Minna Kivistö.
Kuva 2: Anniina Timonen, Risto Kakkola ja Alina Kujansivu. Kuvaaja: Minna Kivistö
Lisätietoja:
Alina Kujansivu
II kaupunginsihteeri, viestintäjohtaja
puh. 040 724 8776, alina.kujansivu@lappeenranta.fi