Viafreen oma tuotanto laajenee uudella kotimaisella alkuperäissarjalla – Tiina Jylhä Showlla. Kohureality-sarjaa tähdittävät itseoikeutetusti Suomen suurin diiva, Tiina Jylhä sekä mm. Suvi Pitkänen sekä Sofia Immonen. Tiina Jylhä Shown ensimmäinen jakso on katsottavissa ilmaisessa Viafree-palvelussa torstaina 21.12. alkaen.
Jylhän klaanin uusin show on täynnä draamaa ja kimallusta. Sarja jatkaa siitä, mihin edelliset Jylhän suositut sarjat loppuivat. Uudessa show’ssa seurataan Jylhän ja hänen lähimmäistensä elämää kauneusklinikan ympärillä. Diivan elämän mukaisesti show on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kovaa työtä ja kimaltavaa luksusta. Tiinan entourageen kuuluvat mm. Suvi Pitkänen, Sofia Immonen, Marika Fingerroos sekä Hannele Lauri – oikea supervahvojen naisten joukko!
Sarja keskittyy ennen kaikkea Tiinan ja hänen lähipiirinsä elämään, jota kuvataan läheltä ja mitään salaamatta. Sarjassa seurataan myös Sofian sukupuolenkorjausleikkauksen etenemistä ja matkaa Juhasta Sofiaksi. Näiden naisten matkassa ei draamaa ja yllättäviä tilanteita tule puuttumaan. Tiedossa on niin samppanjaa, kyyneleitä kuin suuria paljastuksia!
Uudet jaksot ilmestyvät Viafreehin aina torstaisin, missä ne ovat katsottavissa ilmaiseksi.
Kuvat ja traileri:
https://drive.google.com/open?id=1Lg55VyUWBUkxwmyGebB_40Y_5JWPZ3bF
Lisätiedot:
Jussi Lipponen
Head of Viafree Finland
jussi.lipponen@viasat.fi
+358 40 7549048
Erika Miramo
Head of PR & Marketing, Viasat Finland
erika.miramo@viaplay.com
+358 40 5485777