Omavalvonta on ollut ravintoloille aiemmin suositus, mutta uuden alkoholilain myötä ravintoloita velvoitetaan laatimaan omavalvontasuunnitelma, noudattamaan sitä sekä pitämään sen ajantasaisesta toteuttamisesta kirjaa. Uusi alkoholilaki astui voimaan vuoden 2018 alusta alkaen ja omavalvonnan osalta muutokset tulevat voimaan 1.3.2018. Valvira julkaisi uudet ohjeensa alkoholijuomien anniskelusta tiistaina 20.2.2018.
Käytännössä ravintola on lakimuutoksen myötä myös velvoitettu pitämään kirjaa poikkeamista, eli tilanteista, joissa ravintolan toiminnalleen asettamat vaatimukset sujuvasta anniskelusta eivät täyty. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi alaikäisen, päihtyneen tai uhkaavan asiakkaan kohtaaminen ravintolassa. Omavalvontasuunnitelma, sekä sen toteuttamiseksi tehtävä kirjanpito on esitettävä määräajoin tai pyydettäessä Aluehallintovirastolle (AVI).
Omavalvonnan laiminlyönnistä anniskeluluvan haltijalle voidaan määrätä taloudellisia sanktioita. Laiminlyönti voi johtaa jopa anniskeluluvan menettämiseen, mikäli velvoitteita ei huomautuksista huolimatta täytetä. Lisäksi uuden sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaisen omavalvontasuunnitelman laatiminen on ehdoton ehto anniskeluluvan myöntämiselle.
Uudella palvelulla vältetään turhat tarkastuskäynnit ja maksuseuraamukset
Entinen ravintoloitsija, muun muassa legendaarisesta We Got Beef -ravintolastakin tuttu Kössi Rehmonen kehitti palvelun, joka helpottaa ravintoloita täyttämään uuden lain määrittämät omavalvontavelvoitteet reaaliaikaisesti. OmaVaksi on palvelu, jonka avulla voidaan laatia omavalvontasuunnitelma ja pitää kirjaa sen toteuttamisesta. OmaVaksiin kootaan sähköiseen muotoon kaikki omavalvontasuunnitelman edellyttämät asiakirjat kuten luvat, toimintaohjeet, henkilöstön passit ja työtodistukset, joten sovelluksen myötä ravintoloissa voidaan siirtyä paperikansioista digiaikaan. Palvelua voidaan käyttää kaikilla laitteilla, joissa on internetyhteys.
- Omavalvontavelvoite tuo ison muutoksen ravintolan arkeen. Halusin luoda palvelun helpottamaan lakiuudistuksen noudattamista, jotta omavalvonnasta tulisi mahdollisimman sujuva ja vaivaton osa ravintolan päivittäistä työskentelyä, Rehmonen kertoo.
Raportit voidaan lähettää OmaVaksista suoraan sähköisesti AVI:lle, jolloin myös vältetään turhat tarkastuskäynnit. Palvelu on rakennettu Aluehallintoviraston ohjausta hyödyntämällä vastaamaan uusiin velvoitteisiin. OmaVaksi -palvelun käyttäminen viestii viranomaistahoille, että yrittäjä noudattaa uutta lakia.