Koiraurheilulaji agilityn suomenmestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Myyrmäen urheilupuistossa Vantaalla. Yksilömestaruuksista kisataan ensimmäistä kertaa viidessä kokoluokassa. Media ja yleisö ovat tervetulleita seuraamaan kisoja koko viikonlopun ajan.
Myyrmäen urheilupuistoon Vantaalle odotetaan tulevana viikonloppuna yli tuhatta agilityharrastajaa ja kisaturistia koirineen seuraamaan, kun koiraurheilulaji agilityn suomenmestaruuksista kisataan ensimmäistä kertaa viidessä uudessa kansallisessa kokoluokassa.
Kisat käynnistyvät virallisilla lämmittelykisoilla jo perjantai-iltapäivänä ja jatkuvat joukkue-SM-radoilla lauantaina ja yksilömestaruuksilla sunnuntaina. Kisoja käydään neljällä keinonurmikentällä yhtä aikaa. Joukkuemestaruuksista kisaa yhteensä 216 joukkuetta ja yksilömitaleista lähes 700 koirakkoa.
Kisapäivä alkaa sekä lauantaina että sunnuntaina aamulla kello kahdeksan. Lauantain joukkuemestarit ovat selvillä iltapäivällä ja sunnuntain yksilömestarit noin iltaseitsemään mennessä. Medialla on erinomainen mahdollisuus tulla tutustumaan lajiin lauantaina kello 12 alkaen Suomen Agilityliiton järjestämään tilaisuuteen, jossa liiton varapuheenjohtaja Jouni Kautto kertoo kaiken suomenmestaruuskilpailuista ja pitää lajiesittelyn. Kello 13 pidetään myös viralliset avajaiset.
Suomessa otettiin käyttöön vuodenvaihteessa viisi kansallista kokoluokkaa, ja näin ollen maahan saadaan viisi uutta suomenmestaria aiemman kolmen sijaan. Uudet luokat madaltavat esimerkiksi erittäin pienten koirien kynnystä harrastaa ja kilpailla agilityssä. Joukkuekisa käydään edelleen kolmen kokoluokan kesken.
Agility on voimakkaasti kasvava urheilulaji, ja nykyisin sen harrastajia on Suomessa jo yli 13 500. Suomi on yksi maailman menestyneimmistä agilityurheilumaista yhdessä Sveitsin, Yhdysvaltojen, Ranskan ja Venäjän kanssa.
Suomenmestaruuskisoihin on vapaa pääsy koko viikonlopun ajan. Myös media on tervetullut seuraamaan kisoja.
Agilityn SM-kisat Myyrmäen urheilupuistossa Vantaalla 15.–17.6.2018. Perjantaina kisat alkavat iltapäivällä, lauantaina ja sunnuntaina aamulla kello 8. Vapaa pääsy. Kisat järjestävät Suomen Agilityliiton toimeksiannosta Helsingin Agility Urheilijat, Järvenpään agilityurheilijat ja Itä-Helsingin Agilityharrastajat.
Toimituksia pyydetään ilmoittamaan osallistumisestaan lauantain esittelytilaisuuteen perjantaihin 15.6. kello 12 mennessä tekstiviestillä numeroon 0400906123.
Lisätiedot:
Elina Heinonen
Helsingin Agility Urheilijoiden puheenjohtaja
elina.heinonen@helsinginagilityurheilijat.fi
0400906123