Quantcast
Channel: Vuoden Eeva -juhla uudistui - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 6160

Saimaa saa päähuomion maailman suurimmilla ruokamessuilla tammikuussa 2019

$
0
0

Saimaa on Suomen maakunnista laajimmalla maakuntaosastolla mukana Saksassa järjestettävillä maailman suurimmilla ruokamessuilla tammikuussa 2019. Messuille osallistuu 80 yritystä eri puolilta Suomea, joka on messujen pääyhteistyökumppani. Saimaan yritysten tavoitteena on saada näkyvyyttä omaleimaisille ruoka- ja juomatuotteille ja raivata niiden tietä Saksan markkinoille. Grüne Woche -messuille osallistuu vuosittain noin 400 000 kävijää sekä 1700 näytteilleasettajaa ja 4000 median edustajaa 65 eri maasta.

– Grüne Wochen näkyvä kumppanuus tuo Suomi-kuvaa vahvasti esiin meille tärkeällä eurooppalaisella markkina-alueella juuri EU-puheenjohtajakautemme kynnyksellä. On kunnioitettavaa, että tuottajat ja toisaalta pk-yrityksemme ovat ottaneet rohkeasti vahvan roolin suomalaisen osaamisen ja puhtaan ruuan näkyväksi tekemisessä. Uskon vahvasti, että tämä työ myös kantaa, painottaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Messuille osallistuvat yritykset ovat esillä ruuan ja matkailun yhdistävillä alueosastoilla. Saimaa tekee tiivistä yhteistyötä muun Itä-Suomen kanssa. Näytteilleasettajia ovat mm.  Aten Marja, Best Guest Finland, Finnish Plant, Malmgård Brewery, Mustan virran panimo, Opa Muurikka, Saimaa Brewing Company, Sunspelt, Vavesaaren tila, Virtasalmen viljatuote ja Wellbeing 365. Alueen matkailua edustavat Visit Saimaa ja goSaimaa -hankkeet.

Suomen kokkimaajoukkueen valmistamia ruokia on tarjolla Suomen messuravintolan lisäksi useissa päättäjille- ja medialle suunnatuissa tilaisuuksissa. Ravintola-alueella on myös Suuret Oluet - Pienet Panimot -baari, jossa voi maistella Saimaan pienpanimoiden oluita. Kokkimaajoukkueen lisäksi keittiössä hääräilee ravintola Vaihan yrittäjä Teemu Kaijanen, joka loihtii ruokanäytöksissä herkkuja Saimaalta.

Grüne Woche on myös kansainvälinen ruoka-alan päättäjä- ja mediatapahtuma. Suomen osastolla järjestetään päivittäin lehdistötilaisuuksia eri teemoista sekä tavataan päättäjiä. Business Finlandin Food from Finland –vientiohjelma järjestää tilaisuuden ammattiostajille yhdessä Suomen Saksan suurlähetystön kanssa. Suomalaiset tuotteet näkyvät näyttelyn aikaan myös Suomi –kampanjoina paikallisissa vähittäiskaupan ketjuissa.

MikseiMikkeli on perustanut Saimaan osallistumista varten oman Grüne Woche Saimaa -hankkeen, joka koordinoi alueen messutyötä ja myös huolehtii paikalle tukkujen ja muiden jälleenmyyjien edustajia tutustumaan Suomen osaston tuotteisiin. ”Järjestämme kaikille kiinnostuneille opastetun kolmen päivän matkan paikan päälle Berliiniin tutustumaan sekä Grüne Woche -messuihin että Suomi-viikkoihin Berliinin KaDeWe-tavaratalossa”, mainitsee Päivi Karhunen MikseiMikkelistä. Matkan ohjelmaan voi tutustua ja matkalle voi ilmoittautua osoitteessa: www.mikseimikkeli.fi

Suomen osastolla mukana olevat alaosastot ja yritykset on listattu sivuilla: www.ausderwildnis.fi

Lisätietoja

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Päivi Karhunen, paivi.karhunen@mikseimikkeli.fi, p. 044 794 2212, Kirsi Mättölä, kirsi.mattola@mikseimikkeli.fi, p. 0440 361 606


Viewing all articles
Browse latest Browse all 6160

Trending Articles