Plantronicsin Habitat Soundscaping on uusi älykäs audiojärjestelmä, joka mahdollistaa yritysten hallita melua ja muita häiriöääniä avotoimistoissa. Habitat Soundscaping -ratkaisut suunnitellaan tuottaviin toimistoympäristöihin, jolloin työntekijät voivat keskittyä paremmin työhönsä sekä samalla tehdä yhteistyötä. Uusi järjestelmä skannaa avotoimiston äänenvoimakkuuden ja lisää sitä vasten luonnollisia ääniä sekä kuvaa optimoimaan toimistoympäristön äänimaisemaa.
Suomessa, kuten muissakin maissa avotoimistoihin siirtyminen on edelleen vahvassa kasvussa. Yhdysvalloissa jo noin 70 prosenttia kaikista toimistoista on avoimia.
Kansainvälisiä tutkimuksia tuottavan Oxford Economicsin tutkimuksen mukaan kuitenkin työntekijät, jotka joutuvat istumaan avotoimiston meluisimmissa osissa ovat aikeissa jättää työnsä kuuden kuukauden kuluessa. Kaksi kolmesta kertoo, että hiljaisten tilojen puutteella on negatiivinen vaikutus työntekijöiden tuottavuuteen. Tästä syystä näkemys työnantajaa kohtaan heikkenee.
”Jotta yrityksissä voidaan säilyttää parhaat kompetenssit, erityisesti milleniaalit ja uusi sukupolvi Z, organisaatioiden on luotava sellaisia työpaikkoja, jotka lisäävät mahdollisuuksia luovaan ajatteluun ja yhteistyöhön. Näemme, että Habitat Soundscaping on luotu palvelemaan näitä tarpeita”, sanoo Beau Wilder Habitat Soundscapingin edustaja Plantronicsilta.
Järjestelmä paikantaa häiritsevät äänet reaaliaikaisesti
Amerikkalaisen Plantronicsin Habitat Soundscaping on uusi älykäs audiojärjestelmä, jossa hyödynnetään lämpökartoitusta ja luonnon ääniä, jotka yhdessä mahdollistavat melun ja muiden häiriöäänien hallinnan avotoimistoissa. Habitat Soundscaping - ratkaisut suunnitellaan tuottaviin toimistoympäristöihin, joissa työntekijät voivat keskittyä paremmin työhönsä sekä tehdä samalla myös yhteistyötä keskenään. Järjestelmän ominaisuudet sisältävät pilvipohjaisen akustisen värikartan ja erilaisia ääniraitoja sekä kuvia luonnosta, jotka kokonaisuutena hillitsevät melua toimistoissa.
“Järjestelmän värikartta antaa käyttäjälle mahdollisuuden nähdä reaaliaikaisesti häiritsevien äänten laajuuden ja melun lähteet, jotka se löytää avokonttorista. Käyttäjä voi myös nähdä, miten Habitat Soundscaping reagoi meluun mukauttamalla toimistoympäristöä äänien ja kuvien avulla. Järjestelmän tarjoamat tiedot voivat auttaa organisaatioita kehittämään toimistoympäristöään”, kertoo Beau Wilder.
Paremmat työtavat yhdysvaltalaiselle IT-jätille Dimension Datalle
Yksi monista yrityksistä, jossa hiljattain päätettiin asentaa Plantronicsin Habitat Soundscapingin uusin versio, on Yhdysvaltain IT-yritys Dimension Data. Yhtiön uudessa New Yorkin toimistossa järjestelmää hyödynnetään parempien työtapojen luomista varten. Hiljaisesta ongelmanratkaisutyöstä avoimiin ryhmäkeskusteluihin.
“Yhtiömme kulttuuri perustuu yhteistyöhön ja avoimeen viestintään ja todella odotamme, että voimme luoda toimiston, jossa työntekijämme voivat sujuvasti saman katon alla työskennellä niin itsenäisesti, ryhmissä kuin yhteistyössä partneriemme kanssa”, sanoo Dimension Datan digitaalisen toimiston johtaja Mitchel Hersckowitz.
Lisätietoja:
Sonal Bisht, Head of Corporate Communications, EMEA +44 (1753) 723726 tai
Laura Ström, hasan communications, laura.strom@hasancommunications.fi