Immersiivisen internetin palveluyhtiö Wakeone ja verkko-oppimispalveluja tuottava Claned ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen vauhdittaakseen uuden sukupolven koulutusmenetelmien käyttöönottoa Suomessa ja maailmalla. Yhtiöt yhdistävät osaamisensa kokemuksellisen oppimisen kehittämiseksi.
Lisättyä- ja virtuaalitodellisuutta yhdistävä XR (Extended Reality) -teknologiaa hyödyntävä koulutusmenetelmä soveltuu erityisesti monimutkaisten ja abstraktien asioiden, kuten kyberturvallisuus, koulutukseen. Myös erityistä tarkkuutta vaativien taitojen, kuten lääkäritoimenpiteiden, harjoittelu tehostuu. Tutkimukset osoittavat, että ihminen oppii kuulemisen ja näkemisen sekä näihin liitetyn intuitiivisen kokemuksen ja tuntemisen kautta jopa 26 prosenttia tavanomaisia menetelmiä tehokkaammin. Uudessa menetelmässä hyödynnetään myös keinoälyn tuomia mahdollisuuksia, kun data ja analytiikka valjastetaan personoidun oppimisen varmistamiseksi ja koulutussisältöjen ja -menetelmien edelleen kehittämiseksi.
Claned ja Wakeone tarjoavat XR-koulutuskonseptin suunnittelua ja toteutusta sisältäen myös pedagogisen palvelumuotoilun, jolle on tänä päivänä maailmalla kova kysyntä
Suomen koulutusvienti on keskittynyt Lähi-itään, Kiinaan, Kaukoitään ja Latinalaiseen Amerikkaan. Jatkossa todennäköisesti Venäjän ja Afrikan markkinat kasvavat. Globaali koulutusmarkkina on yli 3 300 miljardin euron kokoinen ja se kasvaa vuosittain seitsemän prosenttia. Koulutusteknologia on sen nopeimmin, yli 20 prosenttia vuodessa kasvava alue ja sen koon arvioidaan olevan jo yli 100 miljardin suuruinen.
”Suomen koulutusvienti oli vuonna 2018 noin 350 miljoonaa euroa, mutta kasvupotentiaali on merkittävä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomen tulisi tavoitella koulutusviennin volyymin kasvua miljardiin euroon. Tarvitsemme Wakeonen ja Clanedin kaltaisia, yhteistyöhön uskovia yrityksiä vauhdittamaan kehitystyötä ja tukemaan kansainvälistymistä. Suomen vientimahdollisuuksia tukee myös maamme erinomainen maine koulutuksen kärkimaana”, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.
Internetin seuraava kehitysvaihe, immersiivinen internet, viestii kuvan ja äänen lisäksi myös tunteiden ja elekielen avulla. ”Kun näkemisen ja kuulemisen lisäksi voimme aistia ja kokea tunteet ja elekielen, teemme käyttökokemuksesta aidomman ja vaikuttavamman sekä oppimistilanteesta tehokkaamman ja mahdollistamme myös konkreettisesti oppimistulosten mitattavuuden”, sanoo Wakeonen toimitusjohtaja Tommi Palvimo.
Claned on kehittänyt helpon, käyttäjäystävällisen ja opiskelijakeskeisen oppimisympäristön verkkoon, jossa yhdistyvät yhteisöllisyys, analytiikka ja keinoäly. ”Uskomme, että aidosti inspiroiva oppimisympäristö tukee oppimista. Haluamme yhdistää uudessa koulutusmenetelmässä verkkopalvelumuotoilun ja suomalaisen pedagogisen palvelumuotoilun parhaat puolet”, sanoo Clanedin toimitusjohtaja Mervi Palander.
Lisätietoja:
Tommi Palvimo, Wakeone toimitusjohtaja, p. 050 3535 173, tommi.palvimo@wakeone.co
Mervi Palander, Claned toimitusjohtaja, p. 040 7026 998, mervi@claned.com