Pirkanmaan kulttuurialan ja elinkeinoelämän vaikuttajat kohtaavat jälleen Tampere-talossa 26. syyskuuta järjestettävässä Bisnes ja kulttuuri -seminaarissa. Tänä vuonna seminaarissa aiheena on ”Onko sinulla asiakas?” Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
- Asiakkuus on asia, josta varsinkin kulttuuripiireissä on laajasti viime aikoina keskusteltu. Onko kulttuurilaitoksella asiakas vai kuulija, näkijä, kokija? Otetaanko asiakas riittävästi huomioon ohjelmistovalinnoissa ja pitääkö se ottaa huomioon? sanoo Martti Silvennoinen Kulttuurikummit ry:stä.
Silvennoisen mukaan sekä yrityksillä että kulttuurilaitoksilla on Suomessa vielä paljon parantamisen varaa asiakkaan huomioimisessa.
- Myyminen on edelleen vaikeaa kulttuuritoimijoille, se on monelle jopa kirosana. Mutta myyminen oikein tehtynä on parasta asiakkaan huomioon ottamista, toteaa Silvennoinen.
Bisnes & kulttuuri –seminaarissa näkemyksiä asiakassuhteista ravistellaan ytimekkäissä inspiraatiopuheenvuoroissa ja niitä seuraavissa pyöreän pöydän keskusteluissa. Seminaarin osallistujat pääsevät itse keskustelemaan ja tavoitteena on, että seminaarin osallistujat voivat paitsi vaihtaa ajatuksia, myös verkostoitua keskenään.
Tänä vuonna tapahtuman pääpuhujina ovat vuorineuvos Kari Neilimo, Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila, kulttuuritoimittaja Anne Välinoro ja taiteilija A. W. Yrjänä.
Kari Neilimo on toiminut liiketaloustieteen professorina kolmessa eri yliopistossa. SOK:n pääjohtajana hän työskenteli vuosina 2002-2007. Lisäksi hän on toiminut Tampereen yliopiston hallituksen ja Yleisradion hallituksen puheenjohtajana.
Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila on markkinoinnin ja mainonnan ammattilainen. Hän on yksi hätkähdyttävistä kampanjoistaan tunnetun mainostoimisto Bob the Robotin perustajista. Vuonna 2014 Kurttila siirtyi Finlaysonin toimitusjohtajaksi ja osaomistajaksi.
Anne Välinoro on Aamulehden kulttuuritoimittaja ja teatterikriitikko. Hän pitää seminaarissa yhteisen puheenvuoron taiteilija A. W. Yrjänän kanssa. Yrjänä tunnetaan erityisesti CMX-yhtyeen laulajana ja sanoittajana.
Tapahtumassa juontajana toimii kirjailija Rosa Meriläinen.
Ohjelma:
11.00 Lounas (omakustanne 10 €)
12.00 Tapahtuman avaa pormestari Anna-Kaisa Ikonen
12.25 "Kanta-asiakas vai uusi asiakas?" Kari Neilimo, vuorineuvos
12.45 Pyöreän pöydän keskustelut
13.30 "Mitä Finlayson on tehnyt ymmärtääkseen paremmin asiakasta?" Jukka Kurttila, Finlaysonin toimitusjohtaja
13.45 Pyöreän pöydän keskustelut
14.30 Kahvitauko
15.00 "Onko kulttuuritoimijalla asiakasta?" A.W. Yrjänä, taiteilija, ja Anne Välinoro, toimittaja
15.30 Pyöreän pöydän keskustelut
16.15 Seminaari päättyy
Pyöreän pöydän keskusteluita vetävät mm.
Asko Ahonen, puheenjohtaja, Kulttuurikummit ry
Mikko Alatalo, kansanedustaja
Reino Bragge, teatterinjohtaja, Tampereen Teatteri
Tiina Elovaara, kansanedustaja
Helena Hiilivirta, intendentti, Tampere Filharmonia
Irmeli Jokilampi, liikkeenjohdon konsultti, Idia
Jaana Kaartinen, KTM
Anna Kontula, kansanedustaja
Heidi Martikainen, toiminnanjohtaja, Tampere-seura ry
Pasi Mäkinen, toimitusjohtaja, Pirkanmaan yrittäjät
Pertti Paltila, kulttuurikummi, Kulttuurikummit ry
Olli-Poika Parviainen, kansanedustaja
Matti Sommarberg, johtaja, Cargotec
Vesa Turkki, Eversheds Asianajotoimisto Oy
Sari Vaajanen, toiminnanjohtaja, Hallituspartnerit ry
Mikko Wirén, hallituksen puheenjohtaja, Pihlajalinna
Raimo Ylivakeri, kulttuurikummi, Kulttuurikummit ry
Median ilmoittautuminen tilaisuuteen: Kaarina Lehtisalo, Tampere-talo, kaarina.lehtisalo@tampere.talo.fi
Lehdistökuvat liitteenä.
Seminaarin järjestävät Tampere-talo, Tampereen kaupunki, Tampereen Kauppakamari ja Kulttuurikummit ry. Seminaarin järjestämistä on tukenut Eversheds Asianajotoimisto Oy.
Lue lisää tapahtumasta, puhujista: http://www.tampere-talo.fi/bisneskulttuuri2016
Seuraa Twitterissä: @BisnesKulttuuri #BisnesKulttuuri
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Tampere-talo, puh. 040 551 1551, paulina.ahokas@tampere-talo.fi
Yhteyspäällikkö Akira Ropo, Tampereen kauppakamari, puh. 0500 622 128, akira.ropo@tampereenkauppakamari.fi
Tilaajapäällikkö Lauri Savisaari, Tampereen kaupunki, puh. 040 801 6081, lauri.savisaari@tampere.fi
Martti Silvennoinen, Kulttuurikummit ry, puh. 0400 702 535, martti.silvennoinen@kotiportti.fi